tiistai 30. heinäkuuta 2013

Ruffian manikyyri!

Kuka lienee nimen tälle lakkaukselle keksinyt.. Ruffian on suomeksi öykkäri/rettelöitsijä ja ilmeisesti hevosrotu?

Kynsimaailmassa kuitenkin kyseinen nimitys tulee kynsille joissa on yhden värilakan päälle vedetty toinen värilakka, niin että noin puoli senttiä jää alimmaisesta näkyviin. Vähä niinkuin puolikuumanikyyri mutta tämä on taas tälläinen sirppi.. :D

On pitkään tämmöinen jo tehdä, mutta en ole uskaltanut.. Tämä homma vaatii kerralla onnistumisen, koska päällyvärin muoto tulee saada kerrasta kuntoon.. Tikutellessani muutama viikko sitten löysin kuitenkin hommaan sopivan lakan. Wet n Wildin On a Tripissä on leveä, pyöreähköpäinen suti, joten päätin kokeilla sitä. Alemmaksi väriksi otin Golden Rosen mustanharmaan mattalakan, mutta vasta lakkausvaiheessa tajusin että olisi pitänyt ottaa täysmusta. Ei auttanut itku markkinoilla sillä kaikki lakkani ovat kotonani S-joella ja minä Vaasassa.. ;D

Lakkaus onnistui mielestäni hyvin, kaksi kerrosta molempia lakkoja. Tein tämän töissä koska silloin täytyy istuaa monta tuntia vain koneen ääressä, jolloin on vähemmän mahdollisuuksia sotkea lakkaukset. Päällyslakka olisi nimittäin pilannut mattalakan, eli liilan lakan täytyi kuivua omin voimin. Hyvin se parissa tunnissa kovettui, mutta kuplia tuli keskisormen kynteen, ja muutenkin jäi epätasaiseksi.. Ei se mitään, muuten nämä ovat kivat. :) Tuo On a Trip ei vaan ole mun hyvä ystävä.. :D Sävykin on kökkö, liian tumma liila minun makuun, ja hankala kuvattava, siitä syystä jokaisen kuvan värisävyt vähän päin peetä!

 photo OnATrip2_zpseadeec23.jpg

 photo OnATrip3_zps1a15896a.jpg

Mainoskuva.. ;)

 photo OnATrip5_zps10ee5bfc.jpg

Kuvasin vielä sudin.. :)Mukavan pyöreähkö mutta toi litteä ominaisuus ei kyllä ole kovin hyvä pyöreän pullon suuhun, nimittäin tuosta varresta valuu kynsilakkaa sudille, joten vaarana oli että kynsillekkin sitä joutuu liikaa ja pilaa ruffianin :( Mutta selvisin. :)

 photo WtnWildOnATrip4_zps55468edc.jpg



PS. Tykätkää Marianne voittoon Miss Rockiksi vuodelle 2013 täältä!
Varsinainen mainospostaus tämä.. ;) 

----
EDIT:  Meikin Loppu blogin pitäjä valaisi minua mistä Ruffian nimi on peräisin, kiitoksia siitä!
Meikin Loppu:  Nimensä Ruffian sai siitä kun Creative Nail Design loi tämän tyylin erityisesti NYFW Ruffian Fashion show:ssa käytettäväksi. Ja Ruffian ei ole hevosrotu vaan amerikkalainen huippulaukkahevonen, josta tehtiin myös elokuva. :)

5 kommenttia:

  1. Ruffian on kyllä outo nimitys, miettynyt joskus itsekin. :D Tosi kivat värit näissä ja hyvin onnistuneet. Ruffian myös saa sun kynnet näyttämään superpitkiltä, vaikka sulla pitkät on jo. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä.. :D Kunnon lapiokynnet! ja kiitos :)

      Poista
  2. Nimensä Ruffian sai siitä kun Creative Nail Design loi tämän tyylin erityisesti NYFW Ruffian Fashion show:ssa käytettäväksi. Ja Ruffian ei ole hevosrotu vaan amerikkalainen huippulaukkahevonen, josta tehtiin myös elokuva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! Lisään sen postaukseen.. ;)

      Poista
  3. Kaunis kaari tuli sun ruffianiin, oon kanssa todennu että pyöräpäiset ja isot siveltimet on tohon päällykseen parhaita! ;D

    VastaaPoista