torstai 19. heinäkuuta 2012

Liquid Leather

Lähestyvän muuttoni takia en ole pariin päivään jaksanut keskittyä kynsiin, ja kokeilemattomien lakkojen kasa senkuin kasvaa, ja juuri tein tilauksen transdesignille, joka ei helpota yhtään! Onneks pikkuhiljaa kun olen saanut muutettua, minulla on OMASSA kotona aikaa, halua ja TILAA laittaa kynsiä. :D Lattiat ja pöydät eivät ole täynnä tavaraa kuten nyt on huoneessani vanhempien luona. 

Tosiaan, nyt on vihdoin oma aikani lentää pesästä pois, ennen kuin täytän 20 vuotta, niinkuin olin päättänyt jo kauan sitten. Muutan Seinäjoelle opintojen perässä, nyt on aika opiskella ja saada työtä joltain muulta alalta kuin tietokoneet tai jatkuva istuminen. Mieleni lisäksi jopa kehoni huutaa toimintaa, tämä istuminen on saanut kroppani totaalisesti pois kuosista. Mutta vaikea päästä vanhoista rutiineista eroon kun on pinttyneet tavat ja tottumukset, vaatii vähän suuremman tapahtuman tai asian tai iskun elämään joka saisi muutoksen todella liikkeelle, ja se saa nyt olla uusi kaupunki, uusi koulu ja uudet kuviot. Vähän haikeaa jättää Vaasa jossa olen asunut 19 ja puoli vuotta, kaverit ja poikaystävä, mutta luojan kiitos, välimatkaa on alle 100 kilometriä. :D 

Mutta nyt itse asiaan, päätin tehdä jotai "yksinkertaista", kokeilin ensimmäistä kertaa China Glazen Liquid Leatheria koko kynnelle, ja lopputulos oli miellyttävä. VAIN yksi (1) kerros tarvittiin peittämään! Ja pinta kuivui suhteellisen nopeasti! Päälle Nufun opaali lakkaa, oranssin sävyistä, sävy numero 44. Todella ihana, taittaa punaiseen ja keltaiseen. :)

 Leimauksen kanssa tuli ongelmia kun päätin kokeilla uutta XL leimasinta ja scraperia, ja leimaukseen Nufun valkoista lakkaa, niin tulos oli aika hailukkaa ja kuviotkin menivät ihan ketuilleen. Hain sitten perus konad leimasimen ja scraperin ja johan alkoi toimia.. Pitää katsoa miten tuo XL leimasin toimii XL laatan kanssa. :) Pahoittelut hieman huonoista kuvista! Valkoiset kukkakuvio eivät oikein erotu nufun alta..:) 

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

9 kommenttia:

  1. tosi nätit :)

    VastaaPoista
  2. Upeet kynnet, huhhuh :o ! gotta love!

    VastaaPoista
  3. Nätit kynnet :O
    Itselläni on myös tuo 44 (Smokey Martini) nufu :)

    VastaaPoista
  4. Iiiihanat kynnet :) Nyt mäkin alan himoita noita Nufuja lisää!
    ps. tervetuloa Seinäjoelle ;)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihanat! Mä oon kanssa miettinyt, että pitäisi joku kunnollinen perusmusta hommata, kun toi mun on tosi huonosti levittyvää. Tosin toi onkin joku merkitön laatulakka :D

    VastaaPoista
  6. Ihana lakkaus! Tuo Nufu näyttää niin hienolta mustan päällä. Tulee tuli mieleen.

    VastaaPoista