sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Samba & W7 White & Pilkkuvesimarmorointi & Kuvatulva

Totta tosiaan, tässäpä teille hieman ihmeteltävää ja katseltavaa!
Olen nimittäin pitkästä aikaa todella tyytyväinen pikku kokeiluuni.

Kynsikoristeluryhmässä oli taannoin puhetta, ja videokin vesimarmorointiin, joka ei ollutkaan ihan tavallinen, vaan pilkkuvesimarmorointi. Idea tiivistettynä: Laita lakkaa veteen ja suihkuta jotain joka tekee reikiä lakan pintaan, ja törkkää kyntesi sekaan! :) Testasin myös samalla kahta uutta lakkaani, kehuttua W7 Whiteä, sekä Orlyn Sambaa. Luvassa on siis todella paljon kuvia, sekä pienehkö kuvanäyte töitä tehdessäni. Oli vaikea päättää mitä kuvia laitan tähän postaukseen, siksi niitä on yli 9 kappaletta. Kestäkää!

Aluksi lakkasin pohjan valkoseilla. Tässä W7 lakassa on todella hyvä hinta-laatusuhde. Suti oli hyvä, ei raidoittanut ja peitti kahdella kerroksella. Pienehköjä ilmakuplia tuli, mutten antanut sen häiritä koska tämä oli vasta pohja, ilman päällyslakkaa.

 photo Pilkkukynnet5_zpsd3d5f1ca.jpg

Seuraavaksi alkoi SUURI operaatio. :) Aloitin testaamalla, ja testaukseen valitsin oikean käteni koska yleensä otan vasemmasta kädestä vaan kuvat. Kokeilin eri tekniikoita. Vaihtoehtona oli hiuslakka sekä apteekista ostettu Antiseptinen suihkutettava desinfiointiaine. Lakka oli täysi susivalinta, hylkäsin sen heti. Se vain jähmetti lakan vesikippoon. :D Suihke taas oli todella hyvä. Reikien kokoon vaikutti suihkutusetäisyys, ja  noin 30 cm oli sopiva, sillä sai suhteellisen hyvänkokoisia reikiä. Tässä kuvaa vasenta kättä tehdessäni. (Vaikka käytin pääosin pinkkiä, valkoinen erottui paremmin kiposta)

 photo tuto_zps7e9e01ba.jpg

1. Tipauta huoneenlämpöiseen veteen haluttua kynsilakkaa, juoksevaa sellaista. Laitoin noin 3 tippaa.

2. Suihkauta noin 30 cm etäisyydeltä desinfiointiainetta. Aine aiheuttaa reikiä kynsilakkakalvon pintaan, ja mitä kauemmin odotat, sitä enemmän reijät leviävät.

3. Ole nopea, kasta kyntesi kynsilakkaan ja kerää ympäriltä esim. hammastikun avulla ylimääräinen lakka.

4. Tadaa! Tässä on hämähäkinseitin näköisesti valkoista pinkin päällä. Kuten huomaa, olen joka kynteen testannut vähän erikokoisia reikiä. Etusormi ja keskisormi on suihkutettu todella läheltä, nimetön ja pikkurilli kauempaa. Peukkuun koitin vielä valkoista päälle. Suosittelen teippaamaan sormet etteivät ne ole näin lakkaiset. Tai käytä vaseliinia. :D


Toimin kaikkien kynsien kohdalla hieman erilailla. Vasemman käden nimettömään laitoin kaksi kerrosta pinkkiä, ja joihinkin myös valkoista päälle. Todella uniikit kynnet, ja lisäsin vielä pinkkejä kukka water decaleja. Olin enemmän kuin tyytyväinen näihin kynsiin, vaikka putsaamista olikin paljon heh. :D Laitoin päälle vielä kerroksen päällyslakkaa. :)

 photo Pilkkukynnet4_zps51c6b4e7.jpg

Mitäs piditte? Oletteko jo kokeilleet tätä vesimarmorointia? 
Tämä on todella kiva tapa saada kynsiin uutta ilmettä. Olen suhteellisen huonosti onnistunut perinteisessä vesimarmoroinnissa, mutta tämä oli helppoa, kunhan löydät sen juuri sinulle sopivan desinfiointiaineen. ;) Tässä vielä pitkä lista kuvia. Kuten huomaatte, olen ryhtynyt käyttämään vesileimoja kuvissa. :) Voin tehdä pienen photoshop tuton kyseisestä aiheesta ensikerralla, jos vain muistan.

 photo Pilkkukynnet7_zpsaa31af20.jpg

 photo Pilkkukynnet8_zpscf5273aa.jpg

 photo Pilkkukynnet6_zps09751513.jpg

 photo Pilkkukynnet2_zpscd8c67de.jpg

 photo Pilkkukynnet3_zpsce0c05e5.jpg

 photo Pilkkukynnet1_zps9af6496c.jpg

13 kommenttia:

  1. On kyllä kivat kynnet! Ja kauniit! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hienot ja jännän näköiset tuli!

    VastaaPoista
  3. Ihanat, hienosti onnistuit! En oo lämmennyt tälle tekniikalle aiemmin, mutta nyt on kyllä pakko kokeilla :).

    VastaaPoista
  4. oi miten ihanat :)

    VastaaPoista
  5. Tosi upeat! On ollut itselläkin tarkoitus kokeilla, mutta vielä en oo saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  6. Vau, nää on kyllä parhaimman näköiset pilkkumarmoroinnit tähän mennessä. Uskomattoman kauniit! Nyt alkoi itselläkin innostaa tämä koristelutapa :)

    VastaaPoista
  7. Ooh, tulipa hienot! Vielä kun itseltä löytyis hermoja tollaseen.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähemmän hermoja tämä vaatii kuin perinteinen marmorointi 8) 8) Tämä oli helpompi! Ja sanoisinko myös että kivempi. ;)

      Poista